"Alimmasta tyrmästä korkeimmalle huipulle taistelin hänen kanssaan, Morgothin Balrogin. Kunnes vihdoin heitin viholliseni maahan ja löin hänen raunionsa vuorenrinteelle. Pimeys valtasi minut, ja eksyin ajatusten ja ajan ulkopuolelle. Tähdet pyörivät yläpuolellani, ja jokainen päivä oli yhtä pitkä kuin maapallon elinikä. Mutta se ei ollut loppu. Tunsin taas elämän sisälläni. Minut on lähetetty takaisin... kunnes tehtäväni on suoritettu."
Hobittiystäviensä perässä Aragorn, Legolas ja Gimli astuvat Fangornin ikivanhan metsän hämärään. Synkkä ja vaarallinen tämä vanha metsä on jäänne suuresta metsästä, joka aikoinaan peitti suuren osan vuorten itäpuolella sijaitsevista villeistä maista. Kun heidän yläpuolellaan roikkuvat narskuvat puut alkavat huokaista pahaenteisesti toisilleen, kolme metsästäjää saavat hälytyksen salaperäisen, kaapuisen hahmon läsnäolosta.
valkoinen velho lähestyy", varoittaa Legolas, ja odottaessaan vihollisensa Sarumanin ilmestyvän kolmikko päästää miekan, kirveen ja nuolen lentoon, mutta sokaiseva taika estää sen. Ystävien ajatukset kääntyvät nopeasti pahimpaan suuntaan, ja he vaativat raivoissaan ja peloissaan vihollisensa paljastumista.
Mutta loppu ei ole tullut vielä tänä päivänä, sillä kun loistava valo hiipuu ja hänen harmaa vaippansa putoaa, heidän edessään ei seiso mikään langennut velho, vaan ystävä kuolevaisten maailman rajojen takaa, Gandalf on palannut.
"Minä olen Gandalf Valkoinen, ja palaan luoksenne nyt vuoroveden käänteessä
